Tämä päivä on mennyt ruokavalion suhteen hieman paremmin kuin tuo Uudenvuodenpäivä. Kaivoin kirjahyllystä kaikki painonvartijoiden keittokirjat esille ja tietysti ensimmäisenä tutkiskelin jälkkäriosiot erityisen tarkkaan. Hymiö

En siis todellakaan pysty jättämään herkkuja pois ruokavaliostani, mutta jos pystyisin niitä keventämään olisi tosi hyvä juttu. Laittelen tänne sitten niitä herkkujen kuvia. Muuten ajattelin yrittää noita kiloja saada pois karppaamalla, ehdottomasti olen kyllä hyväkarppi. En herkkujen lisäksi pystyisi jättämään kokonaan pois pastaa, leipää, maitotuotteita ym. Meidän ruokavalioon on kuulunut jo kauan kaikki täysjyvätuotteet, niitä siis edelleen, mutta ehkä pääpaino kuitenkin enemmän proteiinissa ja kasviksissa. Katsotaan sitten miten alkaa menemään.

Rahapula on hirmuinen ja se kyllä vaikuttaa mun kuntosalilla käymiseen, tällä hetkellä ei kertakaikkiaan ole varaa laittaa 40 euroa kuukaudessa kuntosalikorttiin. Joten täytyy vaan käydä pojan kanssa kävelyllä ahkerammin. Voi, kun saisi vielä motivaatio tuohon liikuntaan!

                         Hymiö

Jotenkin nämä ilmat masentaa, mikään ei huvita ja tekisi mieli vaan maata sohvalla. Ärsyttävää, tulisi kunnolla lunta tai sitten kesä! Taidan mennä tekemään jälkkäriksi jotain herkullista ja kevyttä, jos siitä tuli parempi mieli.