Koska tänään on kerran Runebergin päivä, piti munkin elämäni ekan kerran tehdä Runebergin torttuja. No, unohdin ostaa sen manteliuutteen. Ihan hyviä tuli kuitenkin, kostutin torttuja ihan vaan maidolla, kun olisi ollut muuten aika kuivaa. Ensi vuonna kyllä muistan sen karvasmantelin, kyllä se torttu sitä kaipasi. Itseasiassa kiinnostaisi koittaa Amaretosta, tulisikohan hyviä? Ohje oli Myllyn Paras -nettisivuilta ja korvasin ohjeen margariinin kokonaisella purkilla kermaviiliä, joten rasvattomia on . Tosin sokeria taitaa olla pikkusen...

KEVENNETYT RUNEBERGIN TORTUT

379161.jpg

3

munaa

dl

sokeria tai fariinisokeria

dl

Myllyn Paras Erikoisvehnäjauhoja

dl

Myllyn Paras Korppujauhoja

1

dl

mantelilastuja tai piparimuruja

tl

leivinjauhetta

½

 tl

 manteliuutetta tai kardemummaa

½

tl

vaniljasokeria

1

dl

kermaviiliä (½ tlk) *

100

g

pullomargariinia *

Kostutukseen:

n. 1

dl

vettä

1

rkl

sokeria

manteliuutetta (1 tl), punssia tai rommia (1-2 rkl) ja / tai
vahvaa vadelmamehua (2 rkl)

Päälle:

n. 2

dl

vadelmahilloa

sokerivesikuorrutetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon kuivat aineet, kuivat mausteet kannattaa sekoittaa ensin jauhoihin. Lisää sula rasva ja kermaviili ja sekoita tasaiseksi.

VINKKI: Pullomargariinin voi korvata kokonaan kermaviilillä, käytä tällöin reseptissä yhteensä 2 dl (1 tlk) kermaviiliä.

Jaa taikina voideltuihin ja korppujauhotettuihin folio-muffinivuokiin. Myös silikonivuokia, muffinipeltiä tai torttumuotteja voit käyttää. Paina teelusikalla jokaisen tortun keskelle pieni nokare paistonkestävää hilloa / marmeladia. Paista 200 asteisen uunin keskitasolla 15-20 min kauniin keltaisiksi leivonnaisten koosta riippuen.

Kostuta kypsät tortut sivelemällä niille maustettua sokerivettä. Laita vielä jokaisen tortut keskelle nokare vadelmahilloa. Koristele sokerivesikuorrutukselle pursottamalla kuorrutteesta rengas hillon ympäri.