Jopa nimen keksin, mutta pesto-tomaatti-mozzarella-voitaikinalevyt kuullostaa ehkä hieman hölmöltä. No kuitenkin, olen näitä tehnyt ennen siihen vihreeseen pestoon, mutta nyt oli se pesto loppu ja kaapissa oli punaista pestoa vielä purkin pohjalla, joten laitoin sitä. Punainen pesto on paljon miedompaa ja ei mun mielestä oikein noissa valmiissa torttusissa paljon maistunut, joten kannattaa käyttää vihreetä versiota.

PESTOLEHIKÄISET

416830.jpg

3 voitaikinalevyä

pestoa

1 pkt tuoretta mozzarellaa

2 tomaattia

Sulata levyt ja leikkaa kahtia. Leikkaa mozzarella ja tomaatit siivuiksi ja mozzarellasiivut vielä kahtia. Levitä voitaikinalevyille pestoa ja laita päälle 2 viipaletta tomaattia sekä kaksi mozzarellasiivua (siis ne puolitetut). Paista 200 asteessa noin 20 min.