Olen tässä miettinyt... (JEE), aivot ei olekaan niin homeessa! No, joo. Siis, olen miettinyt omia ruokailutottumuksiani tässä elämäni aikana. Meillä on kotona ollut aina aika säännölliset ruokailuajat, syöty hyvinkin peruskotiruokaa, mitä nyt silloin tällöin pääsi lauantaisin kaupungille pitsalle. Mutta siis ihan terveellistä ruokaa, limskaa oli tosi harvoin ja vain viikonloppuisin, eikä muutenkaan kovinkaan paljon herkkuja (ei siis NamiNameja kaapissa, niin kuin kavereilla, voi että miten olin katkera niistä..) Siis tosi terveelliset lähtökohdat mulla, eikö? Eipä mulla nykyisinkään ole kaapissa limpparia eikä pojalle tarjota vanukkaita, kuin joskus herkkuherkkuna.

Mutta se karkki, muistan että sain karkkia aina kun pyysin. Isompana soitin varmaan joka päivä äitille töihin, että tuo karkkia kotiin tullessasi. En ole koskaan lapsena ollut lihava, vaan ihan liian laihakin. Sen tähden äitikin varmaan sitä ihan surutta mulle toi. Äitin syy siis... =) No, ei kai!!! Kotoa pois muuttaessa tietysti ruokavalio muuttui aikatavalla ja mukaan tuli poikaystävä, jonka kanssa herkuteltiin mäkkärissä ja sitten olin vielä siinä toisessa ketjussa töissäkin.. Sittenhän niitä kiloja alkoi tulla, aikuisiällä. Ja vieläkin syödään ent. poikaystävän nyk. miehen kanssa tosi vähän mitään rasvaisia herkkuja, kuten sipsejä. Mutta ne karkit, ne karkit ja muut makeat mässyt!!!

Nyt kun sitten yritän päästä noista makeista mässyistä eroon, koen itseni aina hirmuisen huonoksi äidiksi, kun annan pojalle silloin tällöin nannaa, kun niin kovin pyytää. Onneksi oppi syömään purkkaa ja siitä on tullut tosi hyvä nannan korvike. Poika onneksi tykkää tosi paljon kaikista raaoista kasviksista, hedelmistä ja marjoista (jäiset marjat on herkkua, meidän kummankin mielestä), en siitä ole niin huolissani. Mutta, nykysin sitä miettii, mikä olisi oikea keino tuon mässyn suhteen, että pojasta ei kasvaisi aivan samanlaista mässyttelijää kuin itse on/on ollut??

Tässä kuva pojan välipalalautasesta, oli ihan innoissaan noista leivistä. Täytyy muistaa useammin tehdä tuollaisia.

Nyt vielä viimeiseksi haluan kiittää kaikkia kannustajiani ja tsemppaajiani ihan hirmuisesti!!!!!!!!!!

Teistä on ollut hirmuinen apu tässä projektissa! Tsemppiä on tullut silloin kun sitä tarvitsen ja se, että tiedän teidän seuraavan mun touhuja, on monta kertaa pelastanut makeanhimolta. Kun olen tällätavalla julkisesti päättänyt laihtua, on mun myös näytettävä että siihen pystyn. Joten:

 

Se on ikävä kyllä vaan niin, että mä en tuota ukko-kultaa oikein pysty tsemppaajakseni ottamaan. Vaikka hän ihan hyvää hyvyyttään kehuisi mun onnistumista tai laihdutusta muutenkin, saan sen käännettyä jotenkin kierosti päässäni ei niin positiiviseksi. Siis tyyliin, kysyi eilen olenko pysynyt pisteissä, sain hirmuisen hepulin, että olenko muka syönyt susta liikaa?? Pöllöä, mutta on parempi, ettei hän puutu paljoa mun laihdutukseen. Kunhan muistaa kehua tuloksia!!